Piiloon painettu viha

Viha on ihmisen itsenäistymisen tunne. Ensimmäistä kertaa ilmaisemme omaa tahtoa noin 3-vuotiaana. Murrosiässä lapsi alkaa erottumaan ja itsenäistymään vanhemmistaan, ajattelemaan itse. Nuoressa nousee kapinaa ja vihaa, jos hän ei saa irtaantua. Ja mikäli lapsi ei saa ilmentää tunteitaan turvallisesti, hän joutuu keksimään tavan selviytyä tilanteista toisin. Lapsen ja nuoren vihan ilmauksia on aikuisen vaikea ottaa vastaan, jollei aikuinen ole itse pystynyt kohtaamaan omia vihan tunteitaan. Me peilaamme itsemme lapsen tunnetilasta ja reagoimme siihen.

Viha antaa meille voiman sanoa EI. Murrosikäisen viha omia vanhempiaan kohtaan on edellytyksenä päästä vanhemmista irti ja itsenäistyä. Aito viha johdattaa meidät omaan tahtoon, omaan voimaan ja omaan identiteettiin. Vihan avulla löydämme oman luovuutemme yksilöinä. Vihassa on eteenpäin työntävää voimaa saada asioita aikaan. Vihan antaman voiman avulla päästään myös tunteiden prosessoinnissa eteenpäin.

Millaiset ovat sinun rajasi?

Jos meillä ei ole omia rajoja, tarvitsemme vihan tunnetta niiden asettamiseen. Sanomme jollekin asialle tai ihmiselle EI, ja osoitamme missä menevät meidän rajat.

Ei, en tahdo.
En pääse tänään.
En halua tehdä sitä.
Tämä ei tee minulle hyvää.

Raja ei tarkoita panssaria eikä sitä, että täysin sulkisit itsesi muilta ja maailmalta. Rajat luovat sinun turva-alueesi. Pidät huolen omista asioistasi ja annat muiden huolehtia omistaan. Ilmaiset tarpeesi, mutta sinun onnellisuutesi on omissa käsissäsi. Sinä saat olla sellainen kuin olet, toiset saavat olla sellaisia kuin he ovat. Arvostat itseäsi, etkä annan muiden kohdella sinua huonosti.

Rajat ovat perusta terveelle ihmissuhteelle. Tarvitset niitä ystäväsi, pomosi, työkaverisi, vanhempiesi, lastesi ja puolisosi kanssa. Tarvitset niitä kaikkien kanssa elämässäsi, riippumatta siitä, häiritsevätkö he sinua tai käyttäytyvätkö huonosti tai eivät. Ne helpottavat siinä, miten ihmiset kohtelevat sinua ja kertovat, millaista käyttäytymistä sinä et tahdo ottaa vastaan. Rajat ovat rakkautta itseäsi kohtaan, sekä myös toista ihmistä.

Kun joku triggeröityy lähelläsi, kenties sinun toiminnastasi, rajat kertovat sinulle, että toisen ihmisen tunteet ovat hänen vastuullaan ja sinun tunteesi ovat sinun vastuullasi. Sinä pidät toisen tunnetilan omien rajojesi ulkopuolella, se ei kosketa sinua. Voit kuitenkin kunnioittaa ja rakastaa toista ihmistä, ymmärrät ja näet mitä hänessä tapahtuu. Samoin sinäkään et vyörytä omaa tunnettasi toisen niskaan, vaan voit tarkkailla, mitä itsessäsi tapahtuu ja mitä tarpeita sinulle nousee.

Oletko kiltti vai katkera?

Monet meistä on kasvatettu kilteiksi, tottelevaisiksi ja kuuliaisiksi. Lapsena meille on opetettu, miten tärkeää on ottaa muut huomioon ja olla aiheuttamatta riitaa. Olemme oppineet pitämään omat tunteemme ja ajatuksemme itsellämme syvällä piilossa. Pelkäämme ehkä aikuisinakin toisten reaktioita, jos ilmaisisimme aidon mielipiteemme tai tunteemme.

Kiltti ei uskalla olla oma itsensä. Hänen todelliset tunteet on painettu jonnekin syvälle kenties lapsuudesta asti. Kiltti kantaa mukanaan vahvaa uskomusta, että jotakin pahaa tapahtuu, jos hän tulisi esiin aitona itsenään. Hän on oppineet selviytymään, mukautumaan, miellyttämään, eikä osaa pitää puoliaan. Kiltti kärsii itse mieluummin kuin kertoo toiselle, mitä oikeasti on mieltä.

Tuntuuko tutulta?

Osa meistä on oppinut säilömään vihansa toisella tavalla: Jos emme ole saaneet lapsena turvallisesti tuntea tunteitamme, viha on voinut koteloitua syväksi katkeruudeksi sisällemme. Ehkä saimme mallin, miten vaikeuksien syyttely kohdistui muihin ihmisiin ja olosuhteisiin. Katkeroitunut näkee syyn pahaan oloon, kohtaamiinsa tapahtumiin tai koko elämään jossakussa toisessa. Tai hän voi kantaa syvää katkeruutta itseään kohtaan. Katkera kokee puutetta ja vajavaisuutta, hänet on hylätty. Hänellä on vahva kokemus, ettei ole voinut vaikuttaa elämäänsä, ja hän uhriutuu helposti. Katkeruuden takana on paljon käsittelemättömiä tunteita: kateutta, vihaa, surua ja pettymyksiä elämään, itseen ja muihin ihmisiin.

Katkeroitunut ihminen on hyvin itsekeskeinen ja kokee, että hän on oikeutettu saamaan hyvitystä tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Hän vihaa kaikkea mahdollista, muttei uskalla vihata sitä, jota oikeasti pitäisi. Hän kylvää omaa pahaa oloaan muihin syylllistävinä moitteina ja vahingonilona, ja tahtoo jakaa rangaistuksia toisille, jotka tekevät hänen mielestään väärin. Hän kokee olevansa oikeutettu saamaan itselleen enemmän toisten kustannuksella. Useimmiten katkera ihminen ei itse näe katkeruuttaan eikä siten osaa ottaa vastuuta omasta asenteestaan.

Tunnistatko tällaista katkeruutta itsessäsi tai läheisissäsi?

Kiltteys ja katkeruus usein myös vaihtelevat meidän tunneskaalassa, meidän ei tarvitse olla joko tai, tilanteiden mukaan voimme kokea molempia tuntemuksia. Hyvä itsetunto ja kyky olla itselleen rehellinen auttavat meitä tunnetilojen tarkastelussa.

Kiltti ihminen uskoo, ettei voi vihata vanhempiaan, ja jää helposti ymmärtämään käytöksen taustalla olevia tekijöitä. Tällöin hän ei pääse aitoon tunteeseensa käsiksi.. Myös vihan tunteeseen voi jäädä kiinni. Toiset ihmiset ehkä tuovat meille peilejä eteen ja saavat meidät vihan tunteeseen aina vain uudelleen, mutta tunne kohdistuu tällöin väärään ihmiseen. Pomon tai exän vihaaminen ei riitä, jos pitäisi löytää vihan tunne isää kohtaan.

Entä jos sieltä tulee jotain, mitä en pysty hallitsemaan?

Vihan tunteeseen suhtaudutaan yleensä hyvin kielteisesti. Mutta ymmärrämmekö, miten paljon ponnistelua ja energiaa vaatii sen tunteen hallinta ja piilottaminen?

Viha on yhtä hyväksyttävä tunne kuin mikä tahansa muukin tunteemme. Viha vain tahtoo vapautua meistä. Positiivisella vihan ilmaisulla asetamme omat rajamme siihen, miten tahdomme muiden kohtelevan meitä. Meillä on täysi oikeus tuntea kaikki tunteemme ja päästä hyväksymään lapsuuden haavat.

Jos pienen lapsen kiukulle ei ole ollut vastassa vastuullista aikuista, voimme nyt aikuisina olla sellainen sisäiselle lapsellemme. Vihan purkamiselle on turvallisia keinoja saada tunnelukot ja -traumat aukenemaan kehossamme ja vapautumaan niistä. Viha on vahva kehollinen tunne, joten vihan tunteen purkaminen vaatii myös kehossa tuntuvia keinoja. Ehkä tahdot huutaa tunnetta ulos, ehkä hakata tyynyä, halkoja, nyrkkeilysäkkiä.

Mikäli viha ei pääse purkautumaan kehosta, se jumittaa kantajansa kiltin tai katkeran rooliin. Yhä vain jatkamme myötäilyä toisten mukaan asettamalla heidän tarpeensa ennen omiamme ja uuvutamme lopulta itsemme. Tai sitten jatkamme toisten tai itsemme syyttelyä olosuhteista ja kannamma katkeruuden kaunaa sisällämme.

Jos ei ole koskaan saanut näyttää tunteitaan, ne tuntuvat pelottavilta. Mitä minulle käy jos annan kaiken tulla ulos? Mitä muut ihmiset minusta ajattelevat silloin? Mitä jos tunne ottaakin vallan enkä pysty hallitsemaan sitä? Jos pelkäät vihaa, joudut pysymään aina kilttinä. Vihan häivähdyskin voi nostaa pelon tai syyllisyyden pintaan, myös häpeää. Jos ei pysty kokemaan tunteitaan lainkaan, viha varsinkin koetaan pelottavana kenties omien tai muiden hallitsemattomien räjähdysten vuoksi.

Kun kieltää itseltään vihan tunteen, voi itselleen perustella sitä huolena miten läheiset ja ympäristö kestäisivät sen. Syyllisyyden tai häpeän pelko vihan purkamisesta muiden aikana voi olla myös suuri. Me saatamme kerätä melkoisen antitunnevyyhdin sisäämme tavoitellessamme keinoja selviytyä, että usein tämä paine jossain kohtaa lopulta räjähtää.

Yhteiskunta on opettanut meidät hallitsemaan ja kontrolloimaan tunteitamme. Olemaan herättämättä huomiota. Käyttäytymään ihmisiksi. Usein ns. kiellettyjen tunteiden näyttäminen onkin ympärillä oleville ihmisille vaikeaa kohdata, ympäristö ei kestä jos yksilö näyttää esimerkiksi vihaansa. Mutta mikä sen ihmismäisempää olisikaan kuin tunteiden ilmaisu?

On tarpeellista, että tästä on yhteiskunnan tasolla on käynnistynyt keskustelua tunteista ja sekä varhaiskasvatuksessa että koulussa on alettu kiinnittämään huomiota lasten tunnekasvatukseen. Suunta on hyvä, mutta minua silti epäilyttää, että näinköhän kasvattajat ovat vielä valmiita kohtaamaan lasten kaikki tunteet? Onko niin, että joidenkin tunteiden näyttäminen on hyväksytympää kuin toisten? Miten usein vihainen lapsi yritetään vaientaa ja hänen käytöstä hillitä, koska aikuinen triggeröityy eikä pysty ottamaan lapsen tunnetta vastaan? Lapsen tunne vain tahtoo purkautua ulos. Tietenkään ketään eikä mitään saa vahingoittaa.

Pieniä lapsia seuraamalla voimme hyvin huomata miten tunteet todellakin tulevat ja menevät, liikkuvat energiana kehossamme ja kehojemme kautta. Tunteet on annettu meille tunnettaviksi, ei hallittaviksi. Tunnetaitojen opetus tulisikin aloittaa niistä lasten kanssa työskentelevistä aikuisista.

Vihan tunteen opettelua

Olin aina kiltti tunnollinen lapsi, joka mieluummin alistui kuin taisteli vastaan. Pidin kaikki tunteet itselläni. Opin myötäilemään muiden tunteita ja käytöstä, pienentämään itseäni ja miellyttämään muita. Nielin kiukkuni ja negatiiviset tunteet. Ei ihmekään, että nuorena minulle puhkesi allergia ja nuorena aikuisena aloin kärsimään erilaisista vatsaongelmista. Sekä olen aina ollut hampaiden narskuttelija. Kiukku jäi vatsaan eikä päässyt ulos, kun leuat lukittuivat.

Viha ja omien rajojen puolustaminen oli painettu niin syvälle, etten edes ymmärtänyt minulla olevan sellaisia tunteita, kunnes pääsin oikeasti tutustumaan niihin ja harjoittelemaan vihan työstämistä. Ja löysin oikeat kohteet vihalleni. Siihen asti kunnes olin oivaltanut oikeat kohteet tunteilleni, elämä toi eteeni triggeröiviä esimiehiä, kollegoja, ihmissuhteita ja tilanteita.

Kun vuosien painolasti lopulta lähti purkautumaan oikealla tavalla vähitellen ulos, muutos tuntui kehossakin selvästi. Olo oli paljon aidompi, oikeanlainen, oikea Minä. Yksin huutaminen tai tyynyn hakkaaminen laittaa kunnon energiavirtaukset liikkeelle. Ja mikä helpotuksen tunne onkaan, kun saa tuuletettua tunteita ulos!

Vihan käsittely ei tarkoita omien tunteiden räiskimistä toisten päälle tai ympäristöön. Se on sinun oman tunteesi vapauttamista fokuksessa juurisyyt, mikä tai kuka on estänyt sinua aiemmin tuntemasta tunnetta. Kun vihanpurku onnistuu, jäljelle jää hyvä tunne. Hyvän olon huokaisu, kun jotain raskasta lähti kehosta pois ja voimaannuttavaa energiaa tulee tilalle. Energiatukokset aukenevat ja virtaus kehossa on vapaata. Jos jostain nousee syyllisyyttä, häpeää tai epävarmuutta, purku ei onnistunut. Näillä tunteilla on omat viestinsä sinulle.

Esimerkiksi tunnemaalausryhmä on turvallinen paikka purkaa vihan tunnetta. Kun saa ryhmästä hyväksyntää tuntemuksilleen, se lisää uskallusta tuntea vihan tunnetta. Tunnetta ei tarvitse enää hillitä eikä hallita tai räjäyttää ulos. Vihansa voi näyttää ilman pelkoa, syyllisyyttä tai häpeää, uskottavasti ja rakentavasti. Aito viha antaa voimaa myös aitoon luovuuteen.

Sinun ensin sanottava ei, jotta voit sanoa kyllä

Jos olemme koko ikämme nielleet kiukkumme ja painaneet vihamme piiloon, omien rajojen opettelu voi tuntua alkuun todella vaikealta. Mutta se on ainoa tie kohti aitoa omaa itseä ja omannäköistä elämää.

Jähmeän raskaan energian tulee ensin vapautua, jotta saat tilalle kevyempää luovuuden energiaa. Pöytä on putsattava ennen kuin se voidaan kattaa. On ensin sanottava ei, rajattava pois elämästä asiat, jotka eivät sinne kuulu. Sen jälkeen voit sanoa kyllä niille asioille, jotka tahdot elämääsi.

Mieti, mille sanot kyllä, kun vastaat sinulta kysyttyyn kysymykseen ei. Teet energeettisesti tilaa asioille ja ihmisille, jotka oikeasti tahdot elämääsi. Kun kohtelet itseäsi arvostavasti ja lempeästi, sinun on myös helpompi olla sellainen toisille.

<3 Taru