Asiakaskokemuksia

"Innostunut olo! En ole tajunnut pohtia näitä palvelujani asiakkaan näkökulmasta. Nyt tiedän, mitä tahdon tehdä ja miten kehittää palvelujani."

Nainen, Elämäntehtävä-valmennus

"Kiitos ihanasta keskustelutuokiosta. Se selkeytti ainakin minun ajatuksia ja vakautti/rauhoitti tuntemisia."

Mies, pariterapia

"Kiitos tuhannesti tästä, tämä oli todella merkityksellistä ❤️ Sain niin paljon pohdittavaa. Ja vitsi mikä taito ja lahja sulla on! Aivan mieletöntä 😍💫"

Nainen, intuitiivinen healing

Palautteita & kokemuksia

Soile ei enää hylkää itseään

Soilea painoi edellisen parisuhteensa taakat. Hänellä oli erilaisia pelkoja eikä hän kyennyt luottamaan elämään. Kova kontrollointi oli päällä.

Soile hakeutui luokseni tunneterapiaan, koska tahtoi päästää irti ja vapautua menneistä, jotka piti häntä vielä otteessaan, Hän halusi löytää luottamuksen itseensä ja ihmissuhteisiin takaisin.

Yhdessä tarkastelimme sitä kaikkea, mitä hän kantoi mukanaan menneestä, ja mitä tunteita aiempi suhde oli jättänyt häneen. Soile sai itselleen työkaluja, miten toimia jatkossa hankalien ajatusten ja tunteidena kanssa.

Soile koki yhteisen matkamme erittäin positiivisena.

"Luonteva olla, olen täysin tyytyväinen työskentelyyn."

Huomasin prosessimme jälkeen hänessä selkeän muutoksen ja keveyden koko naisen olemuksessa. Hän sai itselleen vahvistuksen, että voi luottaa taas itseensä ja elämään.

"Luotan että kaikki tulee ja jää elämään mikä tarkoitettu."

Soile kertoi tärkeimmäksi oivallukseen sen, ettei aio hylätä itseään enää. 

Oma tulevaisuus näyttäytyy hänelle nyt avoimena. Kun luottamus itseen palautui, Soile tietää ja tuntee nyt, että selviää kaikesta, mitä elämän tuokin hänen eteensä.

Julianna vapautui tunnekuormastaan

Julianna oli masentunut, väsynyt ja turhautunut. Hänen tunteensa pärskähtelivät ja hän tunsi toistavansa samoja kaavoja ihmissuhteissaan.

Julianna hakeutui luokseni tunneterapiaan, koska tahtoi kehittyä tunnetaidoissa ja päästää irti lapsuuden opituista malleista ja traumoista. Olimme tavanneet muissa yhteyksissä kerran, jolloin olin kertonut hänelle työstäni.

"Yllättäen ei haitannutkaan, että perhesyistä terapia toteutui etäyhteydellä. Olin tavannut sinut etukäteen livenä, joten tiesin, että meidän välinen yhteys toimii myös zoomin välityksellä."

Julianna tahtoi päästä alkuun tunnetyöskentelyssään juuri minun kanssani. Hän halusi ymmärtää omaa tämän päivän toimintaansa lapsuuden kokemusten avulla ja maalata niitä paperille ja päästää irti.

"Tällä erää on hyvä, että jakso oli 5 kertaa ja voin koska vain jatkaa uudella jaksolla. Tosi kiva, että ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, mutta 5 kertaa oli tarpeen; 1 kerta ois ollut ihan liian vähän, ja tunnetyöskentelyhän jatkuu toki varmaan läpi elämän."

Yhdessä pääsimme käsiksi haasteiden juurisyihin ja tarkastelemaan kipeitäkin menneisyyden muistoja ja niiden nostattamia tunteita.

Julianna ymmärtää nyt omaa toimintaansa paremmin ja osaa suhtautua tunteisiinsa hyväksyvämmin. Hänellä on myös työkaluja hankaliin tilanteisiin itsensä ja perheen kanssa.

"Ymmärrän että sisäinen lapsi on tarvitseva ja saa olla vihainen kokemistaan vaille jäämisistä. Kuitenkaan ei tarvii olla katkera tässä hetkessä, tunnetyöskentely vapautti iloa elää tätä hetkeä. Uskallan luottaa enemmän intuitiooni, mitä se kertoo minulle menneestä. Sain työkaluja kohdata tunteita esim lasteni läsnä ollessa, ilman että kohdistan kiukkua heihin."

"Alusta asti voin luottaa sinuun täysin, ja siksi valitsin sinut terapeutiksi. Olemuksesi on turvallinen, lempeä ja kannatteleva, kuitenkin myös rehellinen. Uskallat nostaa esille asiat, joita itse en uskalla nähdä tai myöntää, mutta jotka kuitenkin auttavat minua vapautumaan menneiden kahleista."

Mikä oli Juliannan tärkein oivallus tässä terapiassa?
"Saan tuntea. Oma tunnetyöskentelyni ja paranemiseni auttaa myös koko mun perhettä."

Tulevaisuudessaan Julianna näkee paljon toivoa ja kevyempiä aikoja, kun pääsi työstämään tunnetaakkojaan ja vapautumaan niistä. Hän sai rohkeutta jatkaa omaa tunnetyöskentelyään.

"Lämmin kiitos ja halaus sulle Taru. Oot ihana, intuitiivinen ja sydämellinen kuuntelija. Peilaat kuulemaasi ammattitaitoisesti. Teet tosi arvokasta ja merkityksellistä työtä."

Riitta löysi tien itseensä

Riitta koki olonsa jatkuvasti kiihtyneeksi, mutta ei ymmärtänyt miksi. Tunteet tuntuivat pelottavilta, keho oli lukossa ja stressitila oli jatkuvaa sekä kehon että mielen tasolla.

Hän oli sinnitellyt olonsa kanssa jo pitkään, kunnes päätti tehdä asialle jotakin. Hän tahtoi kokeilla tunneterapiaa, jotta ymmärtäisi itseään paremmin ja uskaltaisi tuntea omia tunteitaan.

Yhdessä aloimme tarkastella juurisyitä Riitan olotilalle ja etsiä helpotusta tilanteeseen.

Tapasimme tällä erää vain viisi kertaa, ja jo siinä ajassa Riitta sai isoja muutoksia tilaansa.

Hän ymmärsi, miten tärkeää omien kehotuntemusten kuuntelu on ja ajan antaminen läsnäololle itsensä kanssa.

Hän koki, että voi itse vaikuttaa omiin ajatuksiinsa.

Huomasin hänessä selkeän eron jo kolmen tapaamisen jälkeen: Naisen koko olemus oli muuttunut kevyemmäksi ja avoimemmaksi verrattuna lähtötilaan.

Riitta kertoi minulle, että koki tapaamisemme vapauttavina. Hän löysi yhteyden omaan kehoonsa ja tapoja olla enemmän läsnä itselleen. Hän kertoi, että kanssani oli turvallista kuulostella omia tunteitaan.

"Tarun joustavuus eri tilanteissa tuntui hyvältä."

Yhteisen matkamme jälkeen Riitta on saanut kokea vapautuneempaa olotilaa ja iloa. Hän on myös alkanut löytää sisäistä rauhaa ja toivoa uudesta omannäköisestä elämästä. Riitta nimesi tärkeimmäksi oivallukseksi sen, miten keho on hänen paras ystävänsä.

"Töitä on vielä paljon, mutta tämä oli hyvä alku omassa prosessissani."

Ulos uupumuksesta

"Olin jumissa hyvin raskaassa elämäntilanteessa josta en nähnyt ulospääsyä. Olin todella kuormittunut, stressaantunut ja uupunut. Ajatukset olivat sekaisin, tuntui että en löydä syytä miksi kaikki tuntui olevan solmussa, ja miksi itse reagoin moniin asioihin tosi voimakkaasti. Halusin tehdä asialle jotain, ja ystäväni opastuksella otin yhteyttä.

Koin tapaamiset tosi lämpiminä, vaikka aluksi epäilin etä-tapaamisten vaikutusta. Kuitenkin pian huomasin että on itseasiassa helpompi puhua ja päästää tuntoja etänä, kun toinen ei ole liian lähellä. Yritin sinnitellä alkuun etten itke, "eihän toisten edessä voi itkeä" ajattelin. Pääsin kuitenkin siitäkin yli, ja itku helpotti todella paljon. Se ei hävettänytkään. Sen jälkeen oli helpompi puhua. Harjoitukset tapaamisissa olivat hyviä ja oivalsin niissä paljon asioita. Niin sanotut kotitehtävät olivat vaikeampia, ja jäivät usein puolitiehen."

Mikä on muuttunut tai vahvistunut sinussa itsessäsi? 

"Näen tulevaisuuden valoisampana. Näen myös omissa toimissani treenattavaa mutta olen saanut työkaluja joilla käsitellä asioita. Tuntuu etten ole enää se uhri, vaan voin oikeasti vaikuttaa asioihini. Rajojen asettaminen on edelleen vaikeaa, mutta opettelen sitä!"

Mikä on ollut suurin oivalluksesi tällä matkalla?

"Että ei tarvitse heittäytyä uhriksi. Että asioille voi, ja pitää tehdä jotain. Että traumat on hyvä käsitellä, ja se vie oman aikansa, sen että siinä on ylä- ja alamäkiä. Myös sen että muiden tunteet eivät ole minun tunteitani."

Kuinka todennäköisesti asteikolla 1-10 suosittelisit ystävillesi ja tuttavillesi
-tätä terapiamuotoa: 10
-Tarua terapeuttina: 10!

(asteikko: 1 = erittäin epätodennäköisesti, 10 = erittäin todennäköisesti)

Muuta mitä tahdot sanoa?

"Haluan sanoa että kiitos! ❤️"

Nainen, 31v

Ensi kertaa tunnetaideterapiassa - Daniela kävi kokeilemassa tunteiden maalaamista

"Ihan alkuun käymme istumaan Tarun kanssa ja alamme käymään läpi elämänkaartani. Elämänkaaren avulla päästään tutustumaan myös tunneperimään, edellisten sukupolvien tunnetraumoihin ja niiden olemassaoloon omassa elämässämme.

Tarun kanssa oli luontevaa keskustella elämänkaaressa olevista vaikeistakin asioista. Keskustelimme elämänkaaresta tunnetraumojen kautta, joka luo mahdollisuuden katkaista sukupolvien ketjun ja lopettaa lapsuuden tunnemalleja.

Sitten päästään maalaamaan.

Värit ovat vesiliukoisia ja myrkyttömiä. Taru suosittelee että maalataan sormilla, niin keho tulee maalaamiseen ja tunnepurkuun mukaan.Tunnetaideterapiassa ei tarvitse osata maalata saati kokea itseäsi taiteelliseksi, tässä ei ole kyse taiteen tekemisestä. Tunnemaalaus on oman itsensä vapaata ilmaisua värien avulla.

Mulle nousi keskustelun aikana erilaisia tunteita kun käytiin läpi elämänkaarta. Yksi tunteista oli häpeä, joten otan sen tunteen mukaan tähän maalaamiseen. Taru kannusti valitsemaan tämän vaikean tunteen, jota lähdetään siirtämään paperille.

Terapeuttista maalata tunnetta ilman mitään ajattelemista. Ihanaa vapaata tunteen purkamista!

Tarun kanssa keskusteltiin vielä mun tekemästä maalauksesta ja millaisia ajatuksia ja tunteita se herätti. Mulle nousi tunteena vielä esiin viha. Taru ehdotti, että jos haluan repiä paperin, ja niin tein.

Mua nauratti kun tulin tänne ja luulin, että täällä maalataan kukkia ja perhosia. Taru sanoi, ettei todellakaan. Vitsit miten ihana kokea ja purkaa vaikeitakin tunteita.

Kiitos Tarumaista. Tunnetaideterapia oli mieletön kokemus!

Olin yllättynyt, että terapiassa mentiin syvään päätyyn ja otettiin vaikeistakin tunteista kiinni. Oli voimakas tunne saada kiinni myös epämiellyttävistä tunteista, tuntea niitä ja sitten tehdä tunnepurkua maalaamalla. Koin, että sain tunteen ihan fyysisesti itsestäni pois paperille! Tunnetaideterapia on tehokas keino päästä ymmärtämään elämänkaartamme ja piilotettuja tunteita."


Daniela Vainio / Loihtu.fi kävi tutustumassa tunnetaideterapiaan luonani.  

(Teksti, kuvat ja videot löytyvät Tarumaista-tililtä Instagramista Asiakaskokemus-kohokohdissa)