Itsensä rakastamisen sietämätön vaikeus
Itsensä rakastaminen. Miltä sinusta tuntuu kun luet nämä sanat?
Minä rakastan minua. Miltä tuntuisi sanoa nämä sanat ääneen?
Kokeile.
Mitä tunteita koit?
Onko minulla lupa rakastaa itseäni?
Tiedät varmastikin, miten tärkeää olisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta vaikka sen ymmärtääkin, toteuttaminen käytännössä voi olla todella vaikeaa. Liian usein meidän mielemme lähtee helposti johdattamaan negatiivisuuteen, itsemme moittimiseen ja syyllistämiseen. On helppoa luetella omia heikkouksia ja huonoja puoliaan, mutta miten ne kaikki voisi hyväksyä? Jos on tottunut kohtelemaan itseään huonosti, niin miten edes aloittaisi hyväksymisen, saati rakastamisen?
Voit myös kokea, että itsensä rakastaminen olisi jotenkin itsekästä. Tai ettei se olisi edes luvallista. Kohdistaa niin paljon huomiota itseensä, korostaa itseään tärkeämmäksi kuin toiset, pitää huolta ensin itsestään. Meidäthän on opetettu lapsista lähtien pitämään huolta toisista ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, muuten olemme itsekkäitä.
Miten siis voisin hylätä muut ja keskittyä vain itseeni?
Olemme myös itsellemme kaikista ankarimpia, piiskaamme ja rankaisemme itseämme mielikuvissamme. Emme osaa kohdata itseämme samanlaisella lempeydellä, jolla kohtaamme ystävämme ja läheisemme.
Entä jos oikeasti teen väärin ja kohtelen muita huonosti, miten sellaista ihmistä voisikaan rakastaa?
Matkani kovasta lempeäksi
Minun oli nuorempana hyvin vaikeaa hyväksyä itseäni oikeasti enkä osannut arvostaa itseäni tarpeeksi. Mieli pyöritti samaa levyä päässäni, riimejä, joilla syyllistin tilanteen mukaan itseäni tai toisia huonosta olostani. Tunsin itseni usein huonommaksi ja erilaiseksi kuin muut. Huonoina hetkinä vertailin itseäni ja osaamisiani muihin, mikä vain lisäsi huonommuuden tunnetta. Vaikka tiesinkin minussa olevan paljon hyvää ja monenlaista lahjakkuutta, en vain niitä tarpeeksi löytänyt tai niihin uskonut. Mieli veti enemmän itseni sättimiseen ja alemmuuden tunteeseen. Tämä ei tietystikään aina näkynyt ulospäin, sillä suojauskeinona rakensin itselleni muurit ja toisinaan myös kovan asenteen. Kunnes varsinkin ihmissuhteissa koetut törmäykset saivat kääntämään huomion todella omaan itseeni.
Vasta kun aloin ymmärtämään tarkemmin mieleni liikkeitä, itseäni kokonaisuudessaan sekä käsittelemään tunnelukkojani, avauduin oikeasti itseni hyväksymiselle. Opin päästämään irti haitallisista ajatusmalleista ja suhtautumaan yhä useammin lempeydellä puutteisiini ja vikoihini. Löysin sisältäni oikean Minän, sen joka on herkkä ja empaattinen, mutta myös vahva ja rohkea. Tärkeää oli myös saada ympärilleni kannustavia ja positiivisia ihmisiä.
Vähitellen aloin uskomaan yhä enemmän palautteisiin mitä sain toisilta. Opin ymmärtämään egoani ja keskustelemaan sen kanssa. Tunnistin lapsuudesta saamani haitalliset mallit ja työstin niitä. Aloin myös harjoitella rakastavaa puhetta itselleni. Muut ihmiset muuttuivat inhimillisemmiksi näkökentässäni ja minun oli helpompi hyväksyä heidät. Ja yhä useimmin pystyin heikkonakin hetkenä katsomaan itseäni ja
Lopulta pääsin siihen hetkeen, kun osasin katsoa itseäni peilistä ja sanoa, että rakastan. Ja se tuntui aluksi todella oudolta, mutta vähitellen yhä uudelleen toistettuna todella hyvältä.
Rakkaus on vapautta ja vastuuta
Kun aloin rakastaa itseäni, otin myös vastuun omasta hyvinvoinnistani ja onnellisuudestani omiin käsiini. Asetin rajoja. Minä säätelen omat tunteeni ja vastaan niistä. Sinulla on sinun tunteesi ja sinä olet niistä vastuussa. Minä päätän itse miten suhtaudun tilanteisiin, ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vapauduin toisten asettamista odotuksista ja kahleista. Aloin elää aidosti sitä mitä olen. Olen se kuka olen tullut tänne pallolle olemaan.
Kun minä hyväksyn itseni ja rakastan itseäni, minun on helppo hyväksyä toiset ja rakastaa heitäkin sellaisina kuin he ovat. Ja he rakastavat minua sellaisena kuin minä olen. Kaikki alkaa minusta.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
Kun emme hyväksy itseämme, meidän on hyvin vaikeaa hyväksyä muitakaan ihmisiä.
Jos meillä on haasteita jonkun oman piirteemme kanssa, me varsinkin peilaamme sitä toisista ihmisistä. Tällöin toiset ovat ärsyttäviä, kiukuttavat meitä ja triggeröivät. Näemme vain sen toisen ihmisen piirteen ja olemme sokeita omille ominaisuuksillemme.
Kun tunnemme pahaa oloa, luulemme sen häviävän, kun kaadamme sen toisen niskaan. Tuomitsemme, mollaamme, kritisoimme, näemme vastustajia ja vihollisia. Unohdamme, että katsomme oikeasti peiliä ja toinen ihminen on syvällä sisimmässään aivan kuten minäkin.
Mutta huomaat hyvin nopeasti, että kun sinä voit hyvin omissa nahoissasi, ei sinulla ole syytä tuomita toisia siitä millaisia he ovat. Oma hyvä olo saa näkemään toisenkin hyvät puolet ja näet heidät monipuolisemmin. Tunnistat, miten se toinenkin ehkä kamppailee oman itsensä kanssa. Kaikilla meillä on haavamme.
Miten paljon vähemmän meillä olisikaan ongelmia ihmissuhteissa, jos voisimme hyväksyä toinen toisemme helpommin. Aloittamalla itsestämme voimme lisätä enemmän hyväksyntää ja lempeyttä ensin itseämme kohtaan, sitten ympärillä olevia ihmisiä kohtaan.
Ja niin hyvä lähtee leviämään.
Tämä maailma tarvitsee enemmän rakkautta.
Kaikki alkaa sinusta. Olisiko nyt sinun aika alkaa rakastaa itseäsi enemmän?
Sano nyt uudelleen: Minä rakastan minua.
Miltä tuntuu?
<3 Taru