Et sinä tahdo tunteestasi eroon

28.10.2021

Et sinä tahdo tunteestasi eroon. Sinä tahdot, että sinut kuullaan, nähdään ja ymmärretään.

Tunteet ovat monelle meistä pelottavia ja niiden kohtaamista vältellään. Järki-ihminen analysoi elämäänsä mielen avulla tunteet jäädyttäen. Pelkäämme kenties, että tunne vyöryy meidän päälle emmekä voisi hallita itseämme. Tai meistä vain tuntuu epämiellyttävältä, ja luulemme, että olomme paranee, mikäli tunne vain häipyy pois.

Tunteita ei kuitenkaan tule hallita tai kontrolloida. Ne on annettu meille tunnettaviksi. Rohkea heittäytyy kokemaan tunteensa ja ymmärtämään, mistä ne ovat lähtöisin ja mitä ne meille viestivät.
Tuntemalla tunteesi pääset lähemmäksi omaa minääsi, aitoa itseäsi. Pelko siitä, että jäisit tunteen vangiksi, on turhaa. Tunteet tulevat ja menevät. Tunne on energiaa, joka kulkee kehossasi ja sen läpi. Sinä et ole tunteesi. Mutta sinä tarvitset tunteitasi ollaksesi ihminen ja se, kuka olet tänne tullut olemaankin.

Me kaikki haluamme, että meidät nähdään sellaisina kuin olemme. Joten miksemme siis olisi sellaisia kuin olemme? Ensimmäinen askel on mennä itse peilin eteen ja katsoa itseään, hyväksyä mitä peilikuvassa näkyy. Kohdata itsensä aidosti. Ymmärtää, minkä matkan olet kulkenut tähän pisteeseen. Kun hyväksymme omat varjomme, taakkamme ja haavamme, uskallamme näyttää ne myös muille.

Kaikki alkaa sinusta itsestäsi.

Mitä mieltä sinä olet? Onko sinun helppo hyväksyä tunteesi ja itsesi?